Risuja ja rautalankaa

Elokuisessa energianpuuskassa tulin ilmoittautuneeksi opiskelemaan vähän sitä sun tätä viikonloput täyteen. Ihan oikeita ammattillisia opintoja sekä vähemmän ammatillisia mutta sitäkin hauskempia kädentaitoja.

Kuin vastauksena marraskuisen risukurssin materiaalitarpeeseen, lähimetsässä alkoi kaatua puuta latupohjan levennyksen tieltä. Kuusta, mäntyä ja koivua, joiden oksia kannoin sylitolkulla kilometrinkin päästä pihan talvikoristeiksi ja risukurssin tarpeisiin.

Ja oli muuten hauskaa, kieli keskellä suuta vääntää kaksi päivää koivunrisua ja rautalankaa koreiksi, kransseiksi ja koristeiksi. Lisää tätä lajia!

Lisää hirttä näkyviin

Olohuoneen seinä näyttää tänään tältä.
Huoh.
Seinä on  60-luvulle saakka ollut alkuperäisen talonpuolikkaan ulkoseinä, joten saattoi arvata, että tapetin alta löytyi ikkunanpaikka.  Mutta se oli (aika masentava) yllätys, että keittiön vesiputkille on koverrettu kulkureitti hirteen!

Kuvittelisin, että ikkunan paikalle saa kivan hyllyn, mutta millä nuo putket fiksusti peittää? Olen haka purkutöissä, mutta siippa saa ratkaista miten tästä mennään eteenpäin.

Lyhtykoukku

Mikä toi nyt sitten on nimeltään? Vanha sähkö vai/tai puhelinkaapelin posliininen koukku?  En tiedä, mutta niitä oli kaksi kappaletta siinä vanhan roinan kuormassa, jonka sain kesällä haltuuni. Maalasin varret ruosteenestomaalilla ja niistä tuli mitä mainioimmat lyhtykoukut uudelle terassille.

Jos joku tietää oikean nimityksen, niin kertokaa minullekin!

Uunin uusi look

Sananmukaisesti lämmin suhteeni puuhelloihin alkoi 90-luvulla Pernajassa, missä asuimme jokusen vuoden kartanon puulämmitteisessä pihamökissä. Puuhellassa rätisevä tuli lienee talvipäivän kodikkain soundi puhumattakaan portaattomasta lämmönsäädöstä, josta mahtuu nauttimaan vaikka kuusi kattilaa yhtä aikaa.

Turengin talossa oli onneksi puuhella-leivinuuni valmiina, joskaan se ei ollut kovin kaunis. Hellan takainen seinä ja itse uuni oli päällystetty kahdella erilaisella kaakelilla, joista toinen oli ankean beessi ja toista koristi 80-lukulainen kukkakranssi. Jotain tarvitsi tehdä.

Kävin kilkuttamaan seinäkaakeleita irti siinä toivossa, että niiden takaa olisi paljastunut punatiilistä muurattu seinä. Eipä paljastunut.  Otin avuksi ystäväni antiikkilaastin, jolla olin läiskinyt uuteen uskoon jo mökkitakan ja pari saunan seinää.

Laattojen poistaminen koko rakennelmasta olisi ollut meikäläisen kärsivällisyydelle liian iso homma, joten tyydyin maalamaan loput kaakelit tartuntapintamaalilla + valkoisella. Vielä piilotin osan uunin päälle kertyneestä roinasta vanhan pitsilakanan taakse ja uunin uusi look oli valmis.